Sivut

maanantai 26. elokuuta 2013

Purkitus.

Olen tässä jo purkitellut hieman hunajaa.
Kunhan vielä saan ne oikeat tarrat jotka liimaan kanteen niin tadaa! Minulla on hunajaa ihan myyntiin asti.
Purkkini käsittelen seuraavasti.
Pesen lasipurkit, ja kannet pesukoneessa.
Lopuksi uunitan lasipurkit 150 asteessa noin 20 min, jotta ovat varmasti puhtaat.
Kansille en tee näin, koska kannet eivät semmoista lämpöä kestä. Kokeiltu on.
Kansille aijon tulevaisuudessa tehdä desinfioinin alkoholilla pesunlisäksi.
Lisäksi olen ajatellut että käyttäisin vain lasipurkkeja, ainakin alustavasti.
Tuotteeni on laadukasta, maukasta joten miksi pilata sitä muovipurkilla?
Onneksi eräs tarhaaja kolleigani antoi hienon idea panttipurkista.
Eli jos ostaa hunajaa minulta ja tuo saman purkin takaisin pestynä uunitan purkin käsittelen kannen, lopuksi saa hieman alennusta ostaessasi lisää hunajaa. Näin lasipurkit eivät mene hukkaan ja säästettäisiin edes vähän luontoa.

Olen törmännyt myös siihen että ihmiset toisivat mielellään omia purkkejaan (haluavat kai auttaa).
Eihän siinä mutta haluan pitää purkkin tietyn muotoisena. Enkä myydä hunajaa monesta eri purkista.
Itse olen tykästynyt n. 350g vetoiseen kuusikulmion muotoiseen lasipurkkiin.
Vaikka pakkaankin kyseiseen purkkin 300g mikä minusta on parempi.
Hunajani on niin juoksevaa, jos laittaisin siis täydet 350g olisi purkin aukaisu todella hurjaa koska pikkuisenkana kaato liikettä aukaisun aikana, ja hunaja tulee pihalle kuin vesi.
Nyt takaisin hommiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti