Sivut

lauantai 17. elokuuta 2013

70.2 Kg hunajaa, ja sairaslomalle jouduin.

Ei ole helppoa tämä mehiläistenhoito.
Nyt kun pitäisi loput hunajat kerätä niin onnistuin vääntämään vasemmasta jalasta polvilumpion pois paikoiltaan, ja sairaalareissuhan siitä tuli.
En kuitenkaan luovuta, ja nythän minä pystyn kätevästi päivittään tätä blogia. Hurraa!

Synkkien uutisten lisäksi haluan kertoa iloisia uutisia.
Ostoemot olivat sittenkin kelvanneet jaokkeilleni, ja emot ovat innokkaasti pesissä pyörineet.
Hunajakukka on kelvannut myös mehiläisille hienosti, ja niitä käytetäänkin sitten tulevaisuudessa lisää.
Lisäksi puhelimen vaihdoksen ansiosta, olen saanut todella mukavia kuvia pörriäisistä kukkien ääressä.
Olisin halunnut laittaa tänne videoita joissa olisi mukavasti näkynyt esim. hunajalingon pesusta ja pesillä käynnistä, mutta blogger veti laadun niin huonoksi että taidan laittaa youtube linkkeinä.

Hunajaakin tuli sitten 70.2 Kg kaiken kaikkiaan, mikä on todella mukava lukema omasta mielestäni näin ekalle vuodelle. Talviruokintakin on aloitettu nyt kaikille, vaikka nythän noita sieviä ilmoja taas alkoi tulla.
Noh, ajoissa liikenteessä.
Pihalla on melkoinen pörinä, kun olen antanut mehiläisteni nuolla puhtaiksi lingotut hunajakennot.
Seassa on varmasti muitakin pörriäisiä.


Hunajakukkaa.

















Oudon musta mehiläinen. Epäilen jotain virusta. :(




Nämä DDR ajoilta olevat mummokengät olivat iso apu kun ei mahtunut kumpparit jalkaan.

Riistanhoitopelto. Nyt kun ohra on vielä kypsyneempää se on todella kaunis.


4 kommenttia:

  1. Montako pesää sinulla on? Hyvän saaliin olet saanut.
    Minullakin on muutama pesä, silti kiinnostaa :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on menossa talveutukseen 5 pesää. kaksi on ihan itse tehtyjä jaokkeita, ja loput on ostettuja.
      Olen itsekkin aika ylpeä saalista, koska luulin että tämän vuoden hunaja määrä on nolla.

      Poista
  2. Hei Helmi.

    Onnea hyvästä hunaja saaliista. Minullakin on ensimmäistä kesää mehiläisiä, mutta hunajan suhteen jäin nuolemaan näppejäni. Enkäpä saan sitä ensi kesänä.

    Kaunista on muuten tuo hunajakukka. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi että et saanut vielä tänä vuonna hunajaa. Itselle pelastus oli miehen ammatti maanviljelys. Meillä kun on peltoja lähellä, paljon apilaa ja hunajakukka kasvoi myös todella hyvin (onneksi). Niin luulen että tällä oli todella paljon vaikutusta ja hyötyä.
      Lisäksi koska teemme rehua saamme tämän avulla apilan kukintaa pidenettyä.
      Tietenkin jos sinulla itsellä on pihaa tai aluetta mille voi istuttaa vaikkapa apilaa ja hunajakukkaa suosittelen. Alsikeapila on hyvä vaihtoehto lisäksi molemmat kasvit ovat aika hyviä pitämään rikat poissa.

      Poista